Vanha tarina kertoo Karjulanmäen kylän vanhimmasta asukkaasta, Olli Karjusesta ja hänen taistelusta suden kanssa seuraavaa: Olli oli sisällä vuolemassa nuolen vartta. Päivä oli hämärtymässä iltaan kun Ollin vaimo tuli ulkoa sisään ja huusi hädissään, että susi oli vienyt heidän poikansa.
Jousella ja keihäällä aseistautuneena Olli lähti hiihtäen suden perään. Suden kulkua hidasti hampaissa rimpuileva lapsi. Pantiolahdelle laskevassa mäessä Olli sai suden näkyviinsä. Laskettuaan tarpeeksi lähelle Olli paiskati keihäänsä kohti sutta. Keihään kosketuksesta ja ahdistajansa karjunnasta hätääntynyt susi heitti saaliinsa ja luikki lähellä olevaan louhikkoon. Myöhemmin tätä louhikkoa kutsuttiin ”Kivikirkoksi”. Iloisena poikansa pelastamisesta Olli ei huomannut, että susi pääsi karkuun ilman kostoa. Olli vei vain lievästi vahingoittuneen lapsen kotiin, savupirttiin.
Olli päätti kuitenkin lähteä ajamaan sutta takaa ja painui talviseen yöhön. Kivikirkon luota hän löysi suden jäljet, mitkä olivat veriset. Susi oli siis saanut osuman. Takaa-ajo johti jäälle ja edelleen Rakokiville, mihin peto oli asettunut lepäämään. Ollin varovaisuudesta huolimatta vainusi susi vaaran ja lähti piilopaikastaan loikkimaan kohti Sarkaniemeä. Olli sai keihäällä osuman suden reiteen. Mutta kolmella jalalla susi kuitenkin jatkoi matkaa. Verenvuodon heikentämä susi ja väsynyt takaa-ajaja ponnistelivat kohti Sarkaniemen korkeinta huippua ja edelleen alamäkeen. Vihdoin Olli onnistui alamäessä keihästämään hyökkäykseen kääntyvän suden. Kovan vauhdin vaikutuksesta syöksyivät saalis ja saalistaja alamäkeen. Kuului valtava humaus ja molemmat katosivat syvyyteen. Maa oli niellyt voitetun voittajineen. Tuiskulumen peittämää kalliohalkeamaa ei Olli ollut huomannut. Jonkin jalan levyinen ja kymmenkunta metriä korkea, sileäseinäinen halkema teki ylös pääsyn mahdottomaksi. Istuen kuolleen suden päällä jäätyi Karjulanmäen kylän ensimmäinen asukki.