Kukkapäässä toimi Sulkavan saha vuosina 1910-1951 tuottaen sahatavaraa myös kansainvälisille markkinoille. Saha oli kaksiraaminen höyrysaha, jonka polttoaineena käytettiin sahanpurua ja rimoja. Tuotannossa oli lankkuja ja lautoja. Lisäksi valmistettiin kimpiä, jota Saksassa ja Ranskassa käytettiin mm. viinitynnyreihin.
Saha oli paikkakunnan puitteissa suuryritys, jossa parhaimpina vuosina sahattiin yli 300 000 tukkia ja työntekijöiden määrä nousi jopa 400 henkilöön. Näistä naisia oli yli 50, mikä tuohon aikaan oli uutta Sulkavalla. Perinteisesti oli totuttu että naiset työskentelivät maa- ja kotitalouden parissa. Sahalla naiset työllistyivät mm. riman heittäjinä, pinnankäsittelijöinä, kimpien taaplaajina.
Sahalla oli viisi osastoa: konttori, sahausosasto, lautatarha, voimalaitos ja tukkipuoli. Huipun muodosti konttori, jossa olivat yritystä johtava isännöitsijä Gunnar Blomqvist ja hänen vaimonsa Edit sekä kaksi konttorityöntekijää ja palkanlaskija. Blomqvist tuli Sulkavan sahan isännöitsijäksi vuonna 1922 ja hän johti sitä aina sen lopettamiseen asti. Kokonaista 28 vuotta kestänyt kausi Sulkavan suurimman yrityksen johtajana ja työnantajana teki Blomqvistista vahvan vaikuttajan. Ennakkoluulottomalla otteella hän järjesti sahalle sähköt, ennen kuin kirkonkylä sai ne. Lisäksi hän osti Sulkavan ensimmäisiä radioita, josta työväki voi kuunnella mm. Jumalanpalvelusta ja edisti koulun perustamista sahan läheisyyteen..
Sahan ympärille syntyi muusta Sulkavasta poikkeava sahayhdyskunta. Vaikka kirkolle oli matkaa vain 7 kilometriä niin sahan alueelle nousi kolme kauppaa ja kaksi kahvilaa. Joka toinen viikko, sahalaisten palkanmaksun jälkeen, järjestettiin lähistöllä “tilimarkkinat”.
Sodan jälkeen, Saimaan kanavan sulkeuduttua, sahan toimintaa rasittivat sahatavaran kuljetuksesta johtuvat lisäkustannukset ja sen toiminta loppui vuonna 1951.
Lähde: Paavo Seppänen & Hannu Soikkanen | Sulkavan historia osa 2
