Suarele suatii muantie

– Saimme saareen maantien

Vuosikymmeniä vireillä oleva Partalansaarentie Sulkavan kirkonkylästä Hakovirran rantaan vievä maantie valmistui 1931, mutta tiestä ei tietenkään ollut paljon hyötyä ilman yhteyttä virran yli. Ensimmäinen lossi liikennöi Hakovirrassa 1934, pian maanteiden valmistuttua. Lossi oli mitoitettu kantamaan kaksi hevosta kärryineen tai juuri ja juuri yhden henkilöauton. Lossia vedettiin salmen yli puukapuloilla.

Parin vuoden jälkeen sen tilalle tuotiin uusi, hieman isompi lossi. Sen kantoi yhden kuorma-auton kerrallaan tai siihen mahtui neljä henkilöautoa. Kapulalossia vedettiin salmen yli ohjausvaijerista puisilla kapuloilla. Yhden lossimiehen vetämänä lossin kulku oli hidasta, mutta usein lossin kyydissä olleet matkustajat avustivat häntä joko lämpimikseen, huvikseen, matkaansa jouduttaankseen tai lossimiestä auttaakseen. Aluksi lossiliikenne oli harvaa, mutta jo 1950-luvulla saattoi lossi joutua kulkemaan virran yli kuutisenkymmentä kertaa vuorokaudessa. Se oli lossimiehelle raskasta aikaa. Jonoilta ei voinut välttyä ja toisinaan lossimies joutui kulkijoiden kanssa sanaharkkaan. Kapulalossilla kuljetettin vain hevosia ja moottoriajoneuvoja. Jalankulkijoita ja pyöräilijöitä varten oli lossirannan kummallakin puolella veneitä, Teoriassa lossimiehen velvollisuus oli soutaa kulkija veneellä virran yli, mutta käytännössä varsinkin miehet kulkivat li itsekseen. Naiset ja lapset saattoivat tarvita lossimiehen apu, sillä polkupyörän nostaminen veneeseen ja veneestä pois oli heille vaikeampaa. Lossimiehen tehtävä oli huolehtia että veneitä oli molemmilla rannoilla. Toisinaan jalankulkijoita ja pyöräilijöitä oli niin paljon samaan suuntaan, että kaikki veneet kulkeutuivat virran toiselle rannalle. Silloin kulkijat joutuivat odottamaan kunnes lossimies ehti tuomaan veneitä lossin perässä tai soutamalla.

Kuva: Museoviraston Kansatieteen kuvakokoelma

Lossimaksua perittiin vähimmillään 3 markkaa henkilöautolta, hevoselta kärryineen ja pyörämieheltä 50 penniä ja jalankulkijoilta 25 penniä. Yötaksa oli kaksinkertainen. Kuljetusmaksusta vapautettuja olivat vain lääkäri, kätilö, papit ja postinkuljettaja.

Vuonna 1954 saatiin hakovirtaan ensimmäinen moottorilossi. Sen kantavuus oli riittävä jo maito-autollekin ja saarelta alettiin kuljettaa maitoa meijeriin. Hakovirran silta vihittiin käyttöön heinäkuussa 1991 ja lossi kausi loppui.

Scroll to Top