Tuomas Partasen talo oli niitä pitäjän suurimpia, joka sijaitsi suuren lahden pohjukassa komealla mäellä saaren kaakkoiskulmassa. Tuomas oli Partalansaaren kuuluisin ja sinut kaikkien tapaamiensa henkilöiden kanssa. Hän antoi joskus ymmärtää olevansa miljoonamies. Oli kookas ja vatsaltaan pyylevä, housujen kiinnikkeenä nahkavyö, jossa riippui tuppipuukko ja housunnapit tavallisesti avoinna. Usein housut löksöttivät tavallista alempana, sillä pyöreän vatsan päällä vyö jaksanut housuja kannattaa, joten liikkuessaan Tuomas joutui vähän väliä niitä nostelemaan. Tuomas harjoitti myöskin laivaliikettä, oli oma kirkkolaivakin -sillä eihän talosta puoli vuosisataa sitten kesäisin juuri muutoin liikkeelle päässytkään – ja tietenkin tervahöyry nimeltä “Joenpää”, jolla polttopuuta kuljetettiin merenrantakaupunkeihin. Tuomas oli tavallaan pitäjässä olevan suvun itseoikeutettu johtaja ja “piällysmies”.
Kerran oli Joenpää Helsingissä Hakanniemen rannassa halkolastia purkamassa ja sillä matkalla oli mukana myös laivan omistaja, itse Tuomas ja laivan emäntänä oli Joenpään talon emäntä, Tuomaan vaimo Olga. Kun sillä reissulla satuttiin haloilla saamaan hyvä hinta, niin Tuomas päätti -vaikka muutoin olikin tarkka mies- tarjota laivamiehille ryypyt, eikä Tuomas itsekään lasiin sylkäissyt, eikä yhteen vinkeriporilaiseen tyytynyt. Ja niin lähdettiin iltasella kaupungille juhlimaan. Kun vihdoin puolenyön maissa aika hiprakassa onnellisesti selvittiin laivalle, oli Tuomaalla ja Olga emännällä sananvaihtoa, jonka päätteeksi Tuomas sivautti ruokalautasen laivan reelingin ylitse mereen ja painui sitten hyttiinsä nukkumaan.
No annahan olla. Emäntä ei sinne heti tullutkaan, vaan kaikessa hiljaisuudessa keräsi laivan kaikki ruoka-astiat sekä veitset, lusikat ja haarukat pyykkikoriin ja kantoi ne laivan ruumaan piiloon. Tuomas herää aamusella pää kovasti kipeänä ja tiedustelee Olgaltaan suuhun pantavaa.
Emäntä sanoo: “kun yöllä juovuksissa mätit kaikki astiat mereen, ei tule kahvia eikä ruokaa ennen kuin käyt ostamassa kaikki uudet ruoka-astiat ja välineet”. Tuomas menee astiakaapille katsomaan. Ja tyhjähän se oli kuin Turusen pyssy, mikä sekään ei paukahtanut ilman latinkia. Voi sun perhana harmitteli ja päivitteli Tuomas tekoaan ja kynsi kovasti kaljuaan. Se tietää monen halkokuution hintaa. Mutta mikään ei auttanut ja kun suoletkin kurisivat tyhjyyttään sekä Tuomaan että koko laivaväen vatsassa, niin ruokailuvälineet oli hankittava.
Kun sitten saavuttiin paluumatkalla kotisatamaan Joenpään lahteen, kävi Olga-emäntä etsimässä piiloittamansa pyykkikorin ja kantoi sen ylen onnellisena taloon kehosten, että saatiinpas ruoka-astiat viimeinkin. Ja Tuomas yhtyi riemuun, sillä laivaan oli saatu uudet astiat. Silloinko lienee Joenpään talossa päättynyt se aikakausi, jolloin puulusikka suussa pestiin ja ruokailtua pistettiin seinähirren rakoon ja puukko seinään tökättiin.
Lähde: Sulkava Vipunen
Kuva: Sulkavan kunnan arkisto